Vuoden munkkalainen 2016 on Seppo Ainamo

Vuoden munkkalainen 2016 on Seppo Ainamo

Vuoden munkkalaisen 2016 valinta julkistettiin koululla Senioripäivän päätilaisuudessa keskiviikkona 18.11. Senioriyhdistyksen valinta kohdistui nyt Seppo Ainamoon, joka on yli 20 vuoden ajan tehnyt mittavaa avustustyötä Afrikassa perustamansa Zimbabwen Aids Orvot -yhdistyksen puitteissa. Yhdistyksen avustustoiminnan piirissä on tällä hetkellä yli 400 lasta.

Euroopan ja Suomen kriisiksikin yltyneen pakolaistilanteen ratkaisemiseksi on parhaana keinona esitetty avustaminen lähtömaissa, jolloin tilanne ei etenisi pakolaiskriisiksi asti. Seppo Ainamon valinta Vuoden munkkalaiseksi on tässä suhteessa erittäin ajankohtainen, sillä juuri tätä työtä hän on tehnyt menestyksekkäästi jo pitkän aikaa.

Seppo Ainamo on päässyt ylioppilaaksi koulustamme vuonna 1958. Hän oli Senioripäivän aikaan Afrikassa ja siten hyvällä syyllä estynyt tulemaan tilaisuuteen. Sepon puolestaan palkinnon vastaanotti hänen tyttärensä Saara Akujärvi, koulun seniori hänkin. Seppo lähetti videotervehdyksen, joka katsottiin ja kuunneltiin koko koulun ja kutsuvieraiden läsnä ollessa Munkkiniemen yhteiskoulun juhlasalissa. Video on katsottavissa täällä. Se löytyy myös yhdistyksen verkkosivuilla "Vuoden munkkalainen" -alasivulla.

Alla Sepon kirjoittama yhteenveto itsestään ja toiminnastaan:

• Aina kun kysytään mistä päin Suomea olen kotoisin, vastaan että Munkkiniemestä.
• Olin MYK:ssa pari vuotta ylempänä kuin historian ensimmäinen ”Vuoden munkkalainen”, Jaakko Rauramo, osittain sen vuoksi että olin hypännyt yli kansakoulun neljännen luokan (mikä kostautui myöhemmin koulumenestyksessä)
• Aikanani kävimme normaalisti neljä vuotta ala-astetta, viisi vuotta keskikoulua ja kolme lukiota. Kuten vuoden 2015 munkkalainen, Anssi Rauramo, olen käynyt Munkkiniemessä koulua lastentarhasta ylioppilaaksi.
• 1950-1951 kävin yhteiskoulun ensimmäisen luokan Nuottapolun koulussa, rehtorina mielestäni silloin oli vielä Ilmari Koskimies
• 1951-1958 kävin tätä Laajalahdentien koulua, rehtorina Jussi Saukkonen. Olin lukiossa matemaattisella linjalla, mutta luin myös saksaa ja ranskaa.
• Vuonna 2008 olin mukana luokkatovereideni kanssa juhlimassa riemuylioppilaaksi tuloa.
• Opettajinani MYK:ssa olivat oikeastaan kaikki ne tunnetut opettajat, joiden muotokuvat esillä koulussamme kunniapaikoilla.
• Olin innokas partiopoika Munkkiniemen Eräpojissa vuosina 1948-1954. Koripallossa taitoni riittivät vain ToPon harjoitteluvastustajan keskushyökkääjäksi.  Topossa ei siihen aikaan ollut junioritoimintaa. Veljeni Jukka oli toki mukana nostamassa ToPoa mestaruussarjaan 1950-luvun alkupuolella.
• Koulutus ei ole yksin ohjannut myöhempää työelämääni. Vaikka luin Helsingin yliopistossa valtiotieteen maisteriksi, pääaineina yleinen valtio-oppi ja kansainvälinen oikeus, vei työelämä minut tekniikan ja kaupan pariin. Oltuani vuoden YK-joukoissa Kyproksella, ryhdyin myymään puunjalostuskoneita lähinnä Aasiassa ja Afrikassa ja myöhemmin metallurgisia laitoksia Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Itä-Euroopan maissa. Vuodet 1967-1970 toimin Suomen Romaniassa suurlähetystön kaupallisena avustajana.
• 70- ja 80-luvulla erinäiset työtehtävät veivät mennessään.
• 50-vuotiaana totesin vauhtini liian kovaksi ja menin Helsingin kauppakorkeakouluun liikkeenjohdon koulutuspäälliköksi, sijoituspaikkana Zimbabwen pääkaupunki Harare. Vuonna 2000 täytin 60 vuotta ja jäin varhaiseläkkeelle antaakseni täyden työpanokseni Zimbabwen orpolapsille
• Nyt olen huolehtinut vuodesta 1992 lähtien Zimbabwen aids-orpojen koulunkäynnistä Hararen 150,000 asukkaan esikaupungissa Dzivarasekwassa. Ajatukseni oli, että lapsia täytyy auttaa heidän kotiympäristössään, jottei syntyisi paineita heidän hakeutumiseensa maan rajojen ulkopuolelle. Zimbabwesta 3-4 miljoonaa on jo hakeutunut Etelä-Afrikkaan ja Iso-Britanniaan.
• Zimbabwessa on 13 miljoonaa asukasta. Sen rajanaapurit ovat Etelä-Afrikka etelässä, Botswana lännessä, Sambia pohjoisessa ja Mosambik idässä. Zimbabwella ei ole merenrataa. 1990-luvulla Aids-epidemia pyyhkäisi pois miltei kokonaisen sukupolven, ja maassa on edelleen lähes miljoona Aids-orpoa.  Pääkaupunki Hararessa on 2,8 miljoonaa asukasta.
• Lapsia on Dzikwa Trustilla viime vuosina ollut noin 400, ikäjakauman ollessa 6 – 24 vuotta ja tyttöjen osuus 65 %. Lapsista yli puolet on ala-asteella, luokilla 1-7. Kouluvuosi alkaa tammikuussa ja päättyy joulukuussa. Nyt marraskuussa kirjoittaa 38 orpolastamme ala-asteen loppututkinnon, 30 keskiasteen loppututkinnon ja 20 ylioppilastutkinnon. Nuorista 18 on yliopistoissa.  Ammattiin on jo valmistunut 71 nuorta.
• Vuonna 2002 perustamani Dzikwa Trust Fund -säätiö Zimbabwessa huolehtii myös lasten fyysisestä hyvinvoinnista. Lapset saavat päivittäisen lämpimän aterian. Vuodesta 2003 olemme tarjonneet näitä aterioita yli miljoonan. Lisäksi Dzikwa Trust antaa orpolapsille terveydenhuoltoa, ATK-opetusta, tukiopetusta ja hankkii paperittomille lapsille syntymätodistuksia. Ympäristökasvatusta Dzikwa Trust antaa Hararen kaupungilta nimellisellä vuokralla 25 vuodeksi vuokraamallaan 60 hehtaarin maa-alueella. Halusin alunperin metsänhoitajaksi, ja nyt olen päässyt sitäkin ammattia harrastamaan. Vuosittain istutamme vähintään 8,000 puuta.
• Dzikwa Trustin alle 13-vuotiaiden jalkapallojoukkue on Hararen pääkaupunkiseudun ykkönen, alle 15-vuotiaiden kakkonen ja alle 17-vuotiaiden kolmonen. Dzikwa Trustin virkeä tanssi- ja soitinryhmä valittiin lokakuussa Hararen pääkaupunkiseudun parhaaksi.
• Toiminnan rahoituksesta vastaa lähinnä vuonna 2003 Suomeen perustettu yhdistys nimeltään Zimbabwen Aids-orvot ry, joka  piti vuosina 2008-2011 vuosikokouksensa Munkkiniemen yhteiskoulun tiloissa. Vuonna 2009 pidimme MYK:ssa myös YK:n lapsen oikeuksia käsittelevän julistenäyttelyn.
• Mukana yhdistyksen toiminnassa on noin 450 jäsentä ja 400 kummia, joista jo lähes sata on käynyt Zimbabwessa luonamme tapaamassa kummilastaan ja tutustumassa maan upeaan luontoon. Saamme myös tukea myös muilta tahoilta, mukaan lukien eräiden koulujen oppilaskunnilta.
• Jo vuosien ajan enenevässä määrin tukeen osallistuvat myös kansalliset ja kansainväliset järjestöt, kuten vapaamuurarit,Rotaryt ja Odd Fellowsit. Suomen lisäksi rahoitusta tulee eniten Saksasta ja Iso-Britanniasta. Hararessa tukea antavat eräät suurlähetystöt ja YK:n erityisjärjestöt.
• Kansainvälisissä toiminnoissa laskentatoimi tärkeä; itse olen oppinut laskentatointa erilaisissa liike-elämän tehtävissä. Vahvana tukena on ollut elinkumppanini Oili Wuolle, joka on tehnyt elämäntyönsä Suomen Pankissa. Zimbabwe Aids-orvot ry saanut kahtena vuotena PriceWaterhouseCoopers’in palkinnon parhaasta vuosikertomuksesta, viimeksi viime viikon torstaina, 12.11.2015. Lahjoittajat antavat mieluummin varoja sinne, missä näkevät mihin rahat ovat menneet.
• Kun tarkastelen omaa motivaatiotani käyttää energiani aivan täysin vieraiden orpolasten hyväksi, ensin kahdeksan vuotta oman työni ohella, ja sitten viimeiset 15,5 vuotta täyspäiväisesti eläkeläisenä, on varmaan päällimmäisenä muisto siitä, kuinka yksinhuoltajaäitimme teki Munkkiniemessä töitä kolmen poikansa koulunkäynnin eteen 1940- ja 1950 luvuilla. Tätä taakkaa en soisi edes afrikkalaiselle naiselle.
• Iloitkaamme siitä, että koulunkäynti Suomessa on ilmaista. Mielestäni tämän edun pitäisi kuulua myös Afrikan lapsille.  Vain sivistyksen myötä kasvaa demokraattinen yhteiskunta.