Liity postituslistalle

Uutiset

17.11.2017Antero Vartia Vuoden munkkalaiseksiLue lisää »6.11.2017Alumnipäivä koululla to 16.11.Lue lisää »5.5.2017Munkalle koulusolmio ja -huivi ensimmäisenä SuomessaLue lisää »5.5.2017Uusi Alumni lehti - Senioriviesti Nro 22 on ilmestynytLue lisää »17.4.2017Koulun 80-vuotisjuhlat la 17.11.2018Lue lisää »

Uusimmat blogikirjoitukset

Satunnaiset kuvat

dsc_1924
dsc_1944

Uusimmat kuvat

myk-logo_vanha_munkki
uusi_logo_2016
rasmus_parkkonen
munkasta_maailmalle_-stipendiaatit_2016-17_iiris_kalliokoski_ja_meri_hilden
elias_kaijasilta_stipendin_luovutus_12_2016

Muisteluja Munkasta

Munkkiniemi 1940-50 -luvulla

Yllä olevassa kuvassa esiintyy Munkkiniemi vuonna 1949. Kuvassa keskellä kulkee kotikylän pääraitti - silloiselta nimeltään Iso-Puistotie. Sen uljaat vartiotornit eli Puistotie 1 ja 2 tervehtivät tänäkin päivänä Munkkaan tulijoita. Kaikki kuvassa näkyvät rakennukset olivat seisoneet asemissaan jo 30-luvulta, sillä sota ei ollut tuhonnut yhtäkään näistä. 
Kuvan vasemmasta ylänurkasta on rengastettuna Nuottapolulla sijainnut vanha kunnianarvoisa Yhteiskoulumme, keskellä on Pumppuhuone ja oikeassa kulmassa vanha, suomenkielinen kansakoulu, josta lähes meidän kaikkien vuonna 1955 ylioppilaaksi päässeiden koulutie alkoi. 
Kuvan vaaleat, uljaat kivitalot seisoivat miltei koskemattoman luonnon keskellä. Hienot hiihtomaastot alkoivat aivan Puistotien päästä, kansakoulumme pihalta - itse asiassa suoraan miltei jokaisen talon kynnykseltä.
Munkkivuorta ei ollut siinä vaiheessa kai edes suunnitteilla ja se seutu oli mahtavien seikkailujen unelmamaastoa. Luonnollisesti lähimetsät polkuineen tarjosivat loistavat ulkoilumaastot kaikkina vuodenaikoina.

Näin luonnonläheisessä lähiökylässä monilla perheillä oli pienet peruna- ja vihannespalstansa, joilta sai lisää tuoretta ravintoa sotien jälkeen. Lähimetsistä pystyi myös poimimaan marjoja ja sieniä. Tällainen idylli on näistä maisemista valitettavasti nykyään kadonnut.
Hiihtoa harrastivat kaikki ja tuon villin metsän monet mäet Keinari, Seitsenpomppuri ja monet muut muistorikkaat kukkulat ovat painuneet syvälle muistojemme peruskerroksiin. Keväisin ja syksyisin juoksimme "murtsikaa" (=murtomaajuoksua) voimistelunopettajamme, Leevi Lehtokankaan, tiukassa komennossa. Kuolettavan rankka reitti lähti pienen pumppulaitoksen vierestä. Tämä on merkitty renkaalla keskelle kuvaa.
Samaan paikkaan oli syntynyt ajan mittaan koripallokenttä, jota rakensivat ja parantelivat talkootöinä monet kanssamme vuosina 1955-56 ylioppilaskevättään juhlivat pojat. Näiden palloiluinnosta ja tarmokkaasta treenailusta sekä lahjakkuudesta kehittyi monia kunnian laakereita ja pokaaleita pokannut koripallojoukkue, Torpan Pojat. 

Munkan oppilaiden muistoja 1950-60 -luvuilta

Henry Ehrstedt, muisteluita täydensivät ja oikaisivat Jussi Asteljoki, Pekka Harve ja Hannu Ormio

Näkymiä Munkkiniemestä kun aloitimme oppikoulun syksyllä 1956

Munkkiniemen yhteiskoulun rakennus oli valmistunut vasta muutama vuosi aiemmin ja se näytti uuden hienolta sekä sisältä että ulkoa. Nykyisen juhlasalin valkeaa rakennusta ei vielä keväällä ollut vaan sen paikalla oli viereiselle niitylle johtava pieni rinne, rakennustyö alkoi syksyllä 1956. Vanhan koulurakennuksen pohjoispäädyssä eli vahtimestarin asunnon kohdalla oli Kivirinnan perheen vihannes- ja perunamaa. Muuten nykyinen koulun viereinen urheilukenttä oli luonnonniittyä jonka takana oli metsäinen rinne. Siinä missä on nyt Laajalahdentien ja Professorintien kulma oli metsikkö johon keväällä lumien sulaessa kerääntyi paljon vettä. Siinä yritettiin kulkea puusta puuhun sekä hypäten että narujen varassa tai lankuilla kelluen kun alla oli parhaimmillaan ainakin puoli metriä vettä ja plutaamisen vaara ilmeinen.

Munkkiniemi oli kaiken kaikkiaan erikoinen kaupunginosa: se oli "liitosaluetta" (kuten silloin edelleen sanottiin vuonna 1946 Helsinkiin liitetyistä ympäristöalueista) mutta kuitenkin "vanha" kaupunkialue. Puistotien ja Perustien monet talot olivat 30-luvulta, mutta nyt kerrostalojen rakentaminen eteni vauhdilla usean kadun varrella. Laajalahdentien mäessä Puistotieltä koululle noustaessa oli kolme juuri valmistunutta uutuuttaan hohtavaa ns näyttelijöiden taloa (joita kutsuttiin Apinalinnoiksi) ja niiden jatkona koulua vastapäätä olevat uudet talot. Niissä sanottiin asuvan monia kaikkien tuntemia näyttelijöitä ja jopa radion ainoaa lastenohjelmaa toimittavan Markus-sedän. Apinalinnojen yläpuolella Perustien varrella oli yleinen sauna, jonka Tarmo Manni otti suvereenisti hallintaansa kun astui sisään. Riihitielle oli valmistunut kokoelma Alvar Aallon piirtämiä Kelan taloja, joissa tiedettiin mm Sukselaisen asuvan.

Huopalahdentie oli muutama vuosi aiemmin rakennettu ja sen varrelle nousi uusia asuintaloja. Lokkalantieltä koulun takaa lähti nykyisinkin alkuosaltaan samalla paikalla oleva kävelytie, joka johti Etelä-Haagaan. Sen varrella nykyisen lätkäkaukalon paikalla oli pienoisgolfkenttä ja tämän jälkeen isojen koivujen keskellä suuri puutalo, jossa asusti meluisen tuntuista porukkaa.

Munkkivuori oli laajaa rakennustyömaata, jota kiersi heikkokuntoinen pölyävä Ulvilantie. Alueen ensimmäiset kerrostalot valmistuivat juuri vuoden 1956 lopussa. Professorintien siltaa Munkkivuoreen ei ollut vaan ajotieyhteys Munkasta sinne oli Huopalahdentie. Kävellen pääsi monia pikkuteitä ja polkuja, mm Laajalahdentie jatkui kansakoulun luota kävelypolkuna.

Nykyinen Munkinpuisto oli 50-luvun puolivälissä sekavaa vesijättömaata, jonne oli sinne tänne kaadettu kivilohkarekuormia. Niiden välissä oli märkää niittyä ja välillä savista vesiliejua. Perustien loppuosalla oli joitakin huviloita ja sitten kasvihuoneet, niiden ohi kuljimme kostealle maaperälle varoen jalkojen pahaa kastumista. Raunioitumassa olevan pumppuhuoneen ympärille kokoontui välillä porukkaa. Sieltä lähti Talin kartanoon ja sen viljapelloille menevä kävelytie joka kulki jokseenkin nykyistä reittiään metsänreunassa Käärmekallioiden alla.

Munkan nykyinen katuverkosto oli pitkälle olemassa, mutta tyhjiä tontteja oli runsaasti katujen varsilla. Käveltäessä Solnantietä Saunalahden rantaan tien varrella oli muutama uusi omakotitalo, mm Lindroosien, ja muutama vanha talo, mutta myös  tyhjiä tontteja oli monia. Samoin Tiilimäen varressa oli runsaasti vapaata tilaa siellä täällä seisovien vanhojen talojen väleissä. Munkkiniemen ranta oli aika kapea vaatimaton tie jonka toisella puolella olivat talojen muurit ja meren puolella epämääräinen luiska. Mitään nykyisen kaltaista nurmikkoaluetta tai kävelytietä ei ollut. Hopeapajut olivat jo silloin isoja sekä vanhan tuntuisia. Tyhjiä tontteja oli rantatiellä useita.

Munkan maantiedettä kavereiden kanssa

Itselleni eräs keskikouluajan tärkeimmistä ympäristöistä oli Puistotie 6:n piha ja Asteljoen Jussin koti. Sinne suunnattiin vapaatunneilla ja monta kertaa viikossa, välillä melkein joka arkipäivä koulun jälkeen. Asteljoen perheen kanssa samassa kerroksessa asuivat Saukkoset ja yläpuolella Aarnialat. Jussilla oli ekana tutuista lätkäpeli kai merkkiä Tumba Hockey (nimi tuli silloisen ruotsalaisen huippujääkiekkoilijan Sven "Tumba" Johanssonin mukaan), sellainen jossa pitkillä metallivarsilla ohjataan pelaajia. Sitä pelattiin tuhansia (poika)työtunteja. Kantaporukassa olivat Ormion Hannu ja Pekka Harve . Usein olivat paikalla tietysti myös samassa talossa asuvat Aarnialan Timppa ja Mikkilän Masa sekä moni muu luokkamme oppilas. Kovia lätkäsarjoja pelattiin ; oli Töölön Vesaa, Tampereen Tapparaa ja muita silloisia lätkäjoukkueita. Peliä pelattiin niin paljon, että metallivarsien päissä olevat kumit lähes liukenivat pelaajien kämmenien hiestä, ja siihen taas kaverit löysivät ratkaisun "lainaamalla" Jussin sisarten "Yaxa body powderia" hikoilun hillitsemiseksi. Välillä oltiin pihalla jossa keksittiin kaikki keksimisen arvoinen. Sisällä metelöinnissä piti siirtyä kohtuuteen sitten kun arveltiin että reksi on tullut kotiin. Emme poistuneet asunnosta ennenkuin Jussin äiti ilmoitti että päivällinen tarjotaan 5 min kuluttua mutta vain vakituisille asukkaille. No, monta kertaa asiaan palattiin jossain ulkoilumuodossa vähän myöhemmin illalla.

Niemenmäki oli skutsin peitossa kun kiersimme siellä vanhaa liian ahdasta maastojuoksurataa. Sama rata oli fillarikäytössä keväällä ja syksyllä kun kura roiskui ja märkään liejuun saattoi juuttua kiinni, se olikin kundien scramblee-rata ! Kova juttu oli saada fillariin Solifer-dynamo. Muistan kun joku sai peräti nopeusmittarin, iso jengi pohti mistä löytyy alamäki. Sitten suunnattiin Seurasaarentien alkuun, jossa Mississippin portilta oli lyhyt mutta jyrkkä alamäki Åkerblomin uskonlahkon talolle. Vuorotellen poljettiin alamäkeä hullun lailla ja kilpailtiin siitä mihin mittari nousee.

Talin kartanon alueet samoin kuin Munkkivuoren ja Pitäjänmäen väliset metsät olivat tietysti poikien suosittuja kohteita. Laukkarata oli vielä olympiakisojen jäljiltä siisti ja hyväkuntoinen. Se oli mainio paikka juoksuun ym urheiluharrastuksiin. Talvella näillä seuduin tietenkin hiihdettiin ja vaikka Tali oli tasaista löytyi Munkkivuoren ympäriltä ihan kunnon mäkiä. "Sellaisen kun sai lasketuksi oli kuin olisi luokalta päässyt". Tali oli hieno kohde mm Ormion Hannun harrastuksille kun hän asensi myyrän- ja muita loukkuja ja suoritti sitten saaliille kotonaan tieteelliset ruumiinavaukset biologiantutkimuksen tarkoitusperin. Kuljin mukana muutaman vuoden ajan tutkimusapulaisena. Pari kertaa Hannu onnistui tappamaan jonkun onnettoman kyyn, jonka maalliset jäännökset alustavien tieteellisten tutkimusten jälkeen pantiin spriipulloon ja pullo jääkaappiin. Pullo sitten yllätti myöhemmin ruoka-aineita etsivät Hannun perheenjäsenet. Yksi vahva muistikuva vielä: monta kertaa kuljin kavereiden kanssa alkusyksyn illan nopeasti viilentyessä Talissa ja tunsin suurten kaalipeltojen vahvan tuoksun, jonka muistan tänä päivänäkin aivan tarkasti. Näitä kaaleja taasen joskus käytettiin kavereiden kanssa sotimistarkoituksiin, kun kaalista oli poistettu liiat lehdet, jolloin tuloksena oli oivallinen pamppu.

Tarvon siltojen jälkeen kapea tie johti Tarvaspään ohi ja muuten alue oli täysin asumaton ja  luonnontilainen ennen moottoritietä. Seutu soveltui näin ollen hyvin perhosten yöpyydystämiseen kun sinne oli kuitenkin fillarilla aika lyhyt matka syöttejä asentamaan ja kokemaan. Muutaman tunnin odotusajaksi mentiin usein taas Asteljoen Jussin lätkäpelin kimppuun.

Lehtisaari oli hieno paikka 50-luvun lopulla kun koko saaren asutus rajoittui muutamaan pieneen mökkiin. Sivistynyt maailma suurin piirtein loppui Fiskiksen ohitukseen, rantatie kallion ja meren välissä oli jo kuin landella. Kapea silta johti Pikku-Kuusisaaren läpi eteenpäin kun isosta sillasta ei ollut tietoakaan. Kuusisaaressa oli jonkin verran komeita huviloita, erityisesti Krogiuksen mahtava talo puhutteli, mutta lähinnä siellä oli metsää. Tiellä vastaan tuleva ihminen puhumattakaan autosta oli harvinaisuus, liikennettä oli huviloiden lisäksi vain Kaskisaaren sotainvalidilaitokseen. Didrichsenin niemestä pääsi pientä siltaa myöten Lehtisaareen, jonka korkeat kalliot, rehevät lehdot ja isot niityt olivat upeita paikkoja. Länsirannalla oleva niittyalue oli perhostenkeräilijöiden suosiossa. Retkeilijöitä oli vähän kun ei ollut siltaa Otaniemeen eikä Kaskisaaresta Lauttasaareen.

Muutoksia Munkan seudulla kouluaikanamme

Munkkivuoren valtava rakennustyö valmistui 50-luvun lopulla vaiheittain. Ulvilantie siistittiin ja päällystettiin. Koko asuinalue näytti uudelta ja tyylikkäältä ja sitä esiteltiin lehdistössä uutena hienona lähiönä jonka nimenä oli aluksi Pohjois-Munkkiniemi. Munkkalaiset eivät pitäneet tästä nimestä koska Munkka oli historiaa omaava tyylikäs paikka ja uusi asuinalue oli skutsiin rakennettu "Munkan takainen slummialue". Munkkivuoren ostoskeskuksen rakentaminen alkoi ja sen ensimmäisestä vaatimattomasta vaiheestakin tuli valtakunnallinen nähtävyys.

Tarvontien rakentaminen näkyi Munkassa vasta vuonna 1958 Tarvon puoleisesta päästä alkaen. Kesällä 1959 Munkkivuoresta kuljettiin Munkan uimarannalle kiertäen alueelle levitettyjä isoja maa- ja kivikasoja. Laajalahdentien päästä kulki edelleen alkavan rakennustyömaan läpi epämääräinen pieni polku Munkkivuoreen. Professorintien silta valmistui v 1960 ja samoihin aikoihin oikopolkujen käyttö oli lopetettava. Tarvontie Huopalahdentieltä Bemböleen avattiin joulukuussa 1962.

MYK:n ja Huopalahdentien väliin rakennettiin vuoden 1961 vaiheilla kenttä pallopeleihin ja talvella sitä tietenkin käytettiin luistinratana. Sinne ilmestyi myös jääkiekkokaukalo. Uusi kenttä tasoitti talvella Munkan urheilukentän kroonista ylikuormitusta ja meidän koulumme sekä ruotsalainen kansakoulu käyttivät sitä arkisin ahkerasti. Nyt Munkassa oli kaksi kenttää ja erotuksena palokunnan kentästä uusi kenttä sai kutsumanimekseen Munkan Bislet. Koulun takana Laajalahdentien varressa oleva tontti oli pitkään luonnonniittyä. Se rakennettiin pallokentäksi vasta vuoden 1963 aikana ja ehdimme sitä juuri käyttää syksyllä 1963. Niemenmäen rakentaminen aloitettiin vuonna 1962 ja Läpän oli siirrettävä maastojuoksuratansa Munkkivuoren taakse.

Suuri muutos Munkan kannalta oli ajotieyhteyden rakentaminen Otaniemeen. Kuusisaaren ja Munkan välille valmistui uusi silta vuonna 1962. Kuusisaaren läpi kulkevaa kapeaa tietä levitettiin ja aiemmin luonnoltaan koskemattoman Lehtisaaren läpi rakennettiin autotie. Lehtisaaren ja Otaniemen välinen silta valmistui vuonna 1963. Sen jälkeen liikenne hiljaisessa Ramsaynrannassa ja Kuusisaareen johtavalla Kärkitiellä kasvoi kai monisatakertaiseksi. Tieyhteyksien valmistuttua alkoi vuosina 1963 - 64 Lehtisaaren rakentaminen. Tarvontien sekä Otaniemen yhteyden rakentamiseen suhtauduttiin siihen aikaan yleensä myönteisesti ja koettiin että tieyhteyksien parantaminen on kulkemista helpottava yhteinen etu. Julkista vastustusta, mielenosoituksia rakentamista vastaan tms ei ollut. Me Ralluksen jäsenet keskenämme vastustimme Lehtisaareen koskemista ja sen luonnonrauhan tuhoamista. Puhuimme tästä paljon mutta emme  siihen aikaan uskoneet että voisimme asiaan vaikuttaa.

Munkka oli kouluaikanamme oma yhdyskuntansa

Hilden oli koululaisille tärkeä kohde, lähinnä koulua oli ahdas maitokauppa, jossa oli koulun ruokatunnilla mahdoton tungos kun "kaikki" ostivat pariisinleipiä (10 mk kappale) ja possuja (18 mk kappale). Lisäksi oli tarjolla pieniä ranskanleipiä sekä hienoja leivoksia. Kun ruuhkasta pääsi ulos possu paperipussissa oli vastassa osinkoja vaatineita kavereita, jotka yritettiin saada rauhoittumaan possun jalkoja jakamalla.  Perustien puolella oli Rautalan siirtomaatavaraliike ja lihakauppa. Puistotien jatkeella Laajalahdentien toisella puolella oli KOP:n konttori ja sitä vastapäätä Rake, josta ei taatusti saanut mitään palvelua vaan lähinnä ivanaurut jos ei tiennyt tarkasti mitä tarvitsi. Raken myymälän tulopalo yöllä 1950-luvun lopulla oli katselijoiden mielestä komeaa nähtävää: kaasupullot räjähtelivät liekkipalloina ulos ikkuna-aukoista. Aivan uskomatonta oli että muun talon vahingot olivat vähäisiä.

Puistotie 20 oli silloin tasakattoinen nelikerroksinen talo, jonka sanottiin jääneen kesken talvisodan alettua. Siinä talossa oli ahdas mutta tunnelmallinen Munkkiniemen kirjakauppa, josta löytyi vaikka mitä mielenkiintoista. Puistotiellä oli paljon pikkukauppoja sekä kalakauppa, jossa väki tungeksi. Puistotien alussa oli Puisto-Kino sekä Solnantien ja Perustien kulmassa Bio Rita. Valion kaksikerroksisessa baarissa Puistotie 7:ssä syötiin jäätelöä ja juotiin talvella kuumaa mehua. Leffateatterien ja baarien ohella kirjastot olivat tärkeitä koululaisille. Munkan kirjasto toimi vanhoissa tiloissaan Palokunnan talossa. Munkkiniemen kirkko oli valmistunut vuonna 1954, Munkkivuoren kirkko otettiin käyttöön jouluna 1963. Munkkalaiset kuuluivat Huopalahden seurakuntaan vuoteen 1962 asti, jolloin laaja kansanliike nosti Erkki Kalle Arhinmäen Munkan seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi.

Munkassa oli siis lähes kaikki mitä tarvittiin jokapäiväiseen elämään. Koululaisten normaalin liikkumisen säde oli silloin toisenlainen kuin nykyisin. Helsingin keskustassa käyminen ei ollut mitenkään jokapäiväistä ja muistamme hyvin vahtimestari Artturi Kivirinnan legendaarisen huudon teinikunnan hallitukselle: Olen menossa Helsinkiin, onko toimitettavia asioita?