Uutiset

23.11.2018Vuoden munkkalainen 2019 on Aki HolopainenLue lisää »15.11.2018Uusia Munkasta maailmalle -stipendiaattejaLue lisää »15.11.2018Alumnipäivän antia ti 13.11.Lue lisää »7.11.2018KUTSU: ONNEN PÄIVÄT -musikaali 13.11. klo 18Lue lisää »8.10.2018Iltajuhlaliput loppu, kysy peruutuspaikkojaLue lisää »

Uusimmat blogikirjoitukset

Satunnaiset kuvat

elias_kaijasilta_stipendin_luovutus_12_2016
munkasta_maailmalle_-stipendiaatit_2016-17_iiris_kalliokoski_ja_meri_hilden

Uusimmat kuvat

myk-logo_vanha_munkki
uusi_logo_2016
rasmus_parkkonen
munkasta_maailmalle_-stipendiaatit_2016-17_iiris_kalliokoski_ja_meri_hilden
elias_kaijasilta_stipendin_luovutus_12_2016

Riemuylioppilasjuhlat 2014

Perjantaina 30.5.2014 iltapäivällä kokoontui muuten jo hiljentyneelle Munkkiniemen yhteiskoulun pihalle pieniä ryhmiä varttuneeseen ikään ehtineitä henkilöitä, joilla oli ylioppilaslakit mukanaan. Vähitellen ihmisiä saapui lisää, ryhmät kasvoivat ja siirtyivät sitten koulun aulaan.

Alkamassa oli vuoden 1964 ylioppilaitten riemujuhla. Keväällä 1064 ylioppilaita valmistui MYK:sta useita rinnakkaisia luokkia. Riemujuhlassa oli osallistujia 63. Nyt oli siis kulunut päivälleen 50 vuotta ylioppilasjuhlasta 30.5.1964.

Lähinnä luokkakohtaisina kokoontuneet ryhmät suuntasivat aulasta koulun ruokalaan ja ne alkoivat vähitellen sekoittua toisiinsa kun näkyviin tuli keskikoulun aikaisia kavereita tai muuten vaan tuttuja ihmisiä rinnakkaisluokilta. Ruokalan pöydän peitti valtava mansikkakakku ja ennen pitkää väki istui kahvipöydissä. Rehtori Aki Holopainen kertoi pääkohtia Munkkiniemen Yhteiskoulun toiminnasta nykypäivänä. Paljon on tietenkin puolen vuosisadan aikana muuttunut mutta kivijalat pysyvät: Munkka on yksityinen korvaava koulu ja maineikas lukio, jonka opettajat ja oppilaat ylläpitävät vahvaa paikallista ilmapiiriä. Rehtori sai vastattavakseen huomattavan paljon kysymyksiä alustuksensa jälkeen ja kahvia sekä kakkua kului kuulijoilta.

Kahvien jälkeen riemuylioppilailla oli mahdollisuus tutustua koulun tiloihin opastetuilla kiertokäynneillä. Rehtorin lisäksi apulaisrehtori Merja Haavisto sekä lukujärjestyksistä vastaava opettaja Pasi Andersson kokosivat ryhmät ympärilleen ja johdattivat kävijät puolen tunnin retkelle. MYK:n luokkatilat ovat todella erilaisia nyt kuin 50 vuotta sitten. Vanha koulurakennus muuntui sisätiloiltaan moderniksi samaan aikaan kun uusi osa rakennettiin 1990-luvun lopulla. Monet erikoisluokat tekivät vaikutuksen välineistöllään ja kaikkialla näkyi vahva panostus laadukkaisiin oppimisympäristöihin. Kirjasto vaikuttaa mainiolta, urheiluhalli hyvin tarkoituksenmukaiselta ja kaikki tilat käytännöllisiltä. Koulu elää vahvasti nykypäivässä, mutta vanhaa Munkan henkeä huokuu edelleen tunnelmassa.

Tämän yhteisen osan jälkeen riemuylioppilaat hajaantuivat seuraavan tunnin ajaksi luokkakohtaisiin ryhmiin. B-luokka istui sen ajan oman ohjelmansa parissa vanhassa Garamin uskonnon luokassa jossa oli kaiken muutoksen jälkeenkin tunnistettavissa entinen mennyt maailma  ja Lajosin saattoi helposti kuvitella katederilleen.

Perjantain juhlaamme edeltävänä päivänä, helatorstaina, oli Helsingissä koko päivän sateinen viileä sää. Juhlapäivänä oli edelleen pilvistä ja koleaa, sateen uhka oli ilmassa mutta se ei onneksi toteutunut.

Sovitulla tavalla riemuylioppilaat suuntasivat varttia yli neljä koulusta sankarihaudoille iloisissa vilkkaasti keskustelevissa ryhmissä. Tutuissa maisemissa alas Laajalahdentien mäkeä puukioskin ohi, siitä edelleen eteenpäin ohi kunnostetun ja aika lailla muotoaan muuttaneen urheilukentän ja sitten Hollantilaisentietä ja Saunalahdentietä Wäinö Aaltosen sankaripatsaan ympärille. Tunnelma vakavoitui nuorten miesten hautojen keskellä, he olivat nykyperspektiivissä vain vähän ennen MYK:n aloittamistamme antaneet henkensä jotta suomalaiset saivat jatkaa omaa elämänmuotoaan. Heikki Laukkanen piti sankarihaudoilla puheen sekä laski riemuylioppilaiden kukkatervehdyksen yhdessä Leena Attilan ja Satu Wakkolan kanssa.

Loppuetappi haudoilta Fiskikselle oli lyhyt ja kohta seurueet kokoontuivat jo Wanhan Torpan merenpuoleiselle ulkoterassille kuohuviinilasit käsissä. Terassi oli juuri sopivan kokoinen tiiviiseen tunnelmaan ja ulkoilman viileys unohtui mahtavasti pälpättävässä väkijoukossa. Ryhmät sekoittuivat kaiken aikaa, vanhoja kavereita oman ylioppilasluokan ulkopuolelta tuli lisää näkyviin ja puhetta riitti. Kuohuviiniä oli myös varattu riittävästi ja useat pootoorit eivät ainakaan hidastaneet ajatuksen lentoa ja seurustelun vauhtia. Tunnelma oli korkealla kun porukka uskomattoman nopeasti kuluneen terassitunnin jälkeen siirtyi sisätiloihin.

Wanhan Torpan viimeisiin saleihin oli katettu seitsemän luokittain nimettyä pyöreää pöytää ja klo 18 alkoi illallistarjoilu. Ruokalistalla oli parsaa sekä kuhaa tai vasikanselyksiä.  Raparperijälkiruoka/ kahvivaiheessa alkoi vilkas liikehdintä ja paikkojen vaihto pöytien kesken kun oli niin monta ihmistä joiden kanssa ei ollut vielä vaihtanut kuulumisia. Hannu Ormio oli valmistellut persoonallisen epäsovinnaisen puheen, joka sai mahtavat suosionosoitukset. Marja Mannabergin ja Liisa Vakkilaisen jokseenkin spontaanit lausuntaesitykset olivat kerrassaan hienoja ohjelmanumeroita. Ilta kului riemukkaalla vauhdilla - paljon ehti, mutta silti tuntui että tämän hauskan olisi pitänyt jatkua vielä paljon kauemmin. Fiskiksen edellisestä yhteisestä juhlastamme oli kulunut 50 vuotta, mutta tämä tuntui aivan uskomattomalta siihen nähden että  ihmiset ympärillä olivat niin reippaan ja hyväkuntoisen keski-ikäisen näköisiä. Useat luokat joukostamme pitävät säännöllistä yhteyttä, mutta riemujuhla saattoi nyt olla alkupiste monien muidenkin vanhojen yhteyksien elvyttämiseen.

Lauantaina riemuylioppilaat oli kutsuttu seuraamaan MYK:n kevätjuhlaa ja uusien ylioppilaiden lakittamista. Useat kymmenet olivat noudattaneet kutsua ja istuivat lähes eturivin paikoilla omat ylioppilaslakit päässä. Urheiluhalli oli ääriään myöten täynnä yleisöä ja järjestäjät olivat vahvalla ammattitaidollaan saaneet jopa koriskentän ympärille hienon juhlatunnelman. Rehtorin puheen ja musiikkiesitysten jälkeen saivat uudet ylioppilaat todistuksensa ja painoivat lakkinsa päähän. Riemuylioppilaiden puheen piti professori Aarne I Koskimies. Kevätjuhlan kaava ei ollut merkittävästi muuttunut 50 vuoden aikana.

Henry Ehrstedt

Uusittuihin koulutiloihin tutustuminen.

Kalastajatorpan tunnelmia.

Juhlaillan ohjelmaa.

Tervehdys sankarihaudoilla

Hyvät koulutoverit!

Munkkiniemen sankarihaudat sijaitsevat Gert Skytten puistossa. Skytte eli 1600-luvulla ja oli Munkkiniemessä maanomistajia.

Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, miksi Munkkiniemessä on sankarihaudat, vaikka Helsingin sankarihaudat ovat Hietaniemessä! Tämä sankarihautausmaa vihittiin käyttöön 14.3.1940 Moskovan rauhansopimuksen seurauksena, ja vielä jatkosodan loputtua Munkkiniemi kuului Huopalahden kuntaan itsehallinnollisena yhdyskuntana. Helsinkiin Munkkiniemi liitettiin vasta vuonna 1946.

Tällä sankarihautausmaalla on kentälle jääneitä maanpuolustajia vuosilta 1941 ja 194, ja hautoja on yhteensä 33. Siellä on paikka myös sotilaalle, joka on siunattu mereen. Hänen syntymävuotensa oli 1908. Sankarihautoihin on merkitty syntymävuodeksi jopa 1900 ja 1940. Pääosin sankarihaudoissa lepäävät olivat sytyneet vuosina 1903 - 1923.

Näitä syntymä- ja kuolinvuosia katsoessa havahduttaa se, että nämä nuoret ihmiset ovat kaatuessaan olleet elämänsä alkuvaiheessa. Heillä on ollut tulevaisuus edessä, mutta sota katkaisi sen. Olen täällä itsenäisyyspäivinä ajatellut omia poikiani, kun he olivat vastaavassa iässä. Näiltä vainajilta otettiin pois mahdollisuus rakentaa omaa elämää ja tulevaisuutta. Heidät tarvittiin isänmaan puolustukseen, ja he ovat omalta osaltaan tehneet meille sodanjälkeisille nuorille mahdollisuuden rakentaa omaa tulevaisuutta varsin turvatuissa oloissa.

Tänään vietämme riemuylioppilasjuhlaa, mistä meillä on syytä olla kiitollisia myös täällä oleville sankarivainajille ja voimme siunata heidän muistoaan. Samalla voimme siunata kaikkia niitä, jotka jäivät kaipaamaan omia läheisiään. Me saamme kiittää Jumalaa elämän mahdollisuuksista.

Heikki Laukkanen

Hiljentyminen sankarihautojen äärellä.

Riemuylioppilaiden kukkatervehdys.

Heikki Laukkanen, Leena Anttila ja Satu Wakkola.

Riemuylioppilasjuhlien muistelua Kanadasta

50 vuotta on pitkä aika, yli puolet elämästämme, suurimmalle osalle meistä vuonna 1964 ylioppilaaksi päässeille. Kuitenkaan, sisäisesti tällä viidelläkymmenellä vuodella ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä.

Suomessa vieraillessani olen joitakin kertoja kulkenut koulumme ohi ja tuntenut sen olemassa olon hyvin läheiseksi. Kohtalohan vei minut Atlantin valtameren taakse Kanadaan ja siellä on kotini ollut 50 vuotta. Vuosien varrella olen pitänyt yhteyttä entiseen luokkatoveriini Ritva Häyhään ja hänelle suuri kiitos vieraanvaraisuudesta, että pääsin kokemaan ja nauttimaan 50-vuotis luokkajuhlista. Kiitos myöskin Heikki Laukkaselle kaikista järjestelyistä puolestamme.

Olin valmistautunut tulemaan 30 asteen lämpöön, mutta Vantaalle laskeutuessamme koneen kapteeni ilmoitti, että Helsingissä sataa vettä ja läpötila on seitsemän astetta. Tervetuloa Suomen kauniiseen kesään - vaan eipä se tahtia haitannut. Perjantai-iltapäivänä, 30.5., tulimme Ritvan kanssa Espoosta Munkan koululle, omasta puolestani epämääräisin odotuksin, mutta kaikki tuntui ihanan tutulta. Tapasimme entisiä luokkakavereita, ja aivan ihmeellisesti suurimman osan heistä tunnistin heti. He eivät olleet paljoakaan muuttuneet, muutama vuosi ehkä tullut lisää.

Koulun rehtori toivotti meidät tervetulleiksi ja sitten hän ohjasi joukkomme koulukierrokselle. Uudistuksia ja lisäyksiä oli tehty, mutta jonkin verran oli vielä tuttuakin. Haikean mielen tuotti juhlasali, joka oli juuri rakennettu, kun aloitimme koulunkäynnin. Entisten opettajien näkemistä kaipasi, vaikka viidenkymmenen vuoden jälkeen, se ei ehkä ollutkaan todellisuuspohjainen odotus. Lopuksi saimme vielä nauttia ihanat kakkukahvit.

Koululta suuntasimme kulkumme, Munkkiniemen Sankarihaudalle. Kiitokset Heikille tämän herkän tilaisuuden järjestämisestä. Heikki kertoi Sankarihaudan historiaa, laski  seppeleen haudalle rukouksen myötä ja lopuksi yhdessä laulettiin Suvivirsi.

Sankarihaudalta siirryimme Kalastajatorpalle jatkamaan juhlapäivää. Shampanjaa tarjoiltiin heti ovesta sisääntullessa. Ilma oli edelleen kolea, joten Kalastajatorpan kauniista ympäristöstä nauttiminen jäi hyvin vähälle, mutta sisällä vallitsi sitäkin lämpimämpi tunnelma. Kaksi pöytää täyttyi entisistä luokkakavereista. Ruoka oli maukasta ja kauniisti tarjoiltu ja ilta kului mukavasti rupatellessa ja menneitä muistellessa. Ylioppilasjuhlammehan vietettiin 50 vuotta sitten Kalastajatorpalla.

Juhlamme kruunasi lauantaiaamun lakkiaistilaisuus koulumme uudessa urheilusalissa. Toista sataa uutta ylioppilasta saivat valkolakkinsa, ja me "Riemuylioppilaat" viidenkymmenen vuoden piintämät, hieman kellastuneet ylioppilaslakit päässä katselimme heitä sydän täynnä ylpeyttä ja ihania muistoja päivästä, jolloin me pääsimme Munkan koulusta ylioppilaiksi.

Leena Petäjä (Someroja)

Munkkiniemen Keskikoulu ja Lukio 8b - 31.5.1964

Saapuminen sankarihaudoille.

Ylioppilaslakin sovittamista 50 vuoden jälkeen.Kuvateksti

Kalastajatorpan juhlaillallinen.

Puhe uusille ylioppilaille 31.5.2014

Arvoisa herra rehtori, arvoisat opettajat ja kutsuvieraat, hyvät uudet ylioppilaat,

Meillä riemuylioppilailla on suuri ilo ja kunnia olla mukana tässä kevään suuressa juhlassa, jossa te uudet ylioppilaat saatte todistuksenne ja painatte valkolakin päähänne. Tämä päivä tuo myös elävänä mieleemme kevään 1964, jolloin elimme samoja juhlallisia ja jännittäviä hetkiä. Kirjoitukset olivat takanapäin ja aloimme miettiä mitä me sitten isona tekisimme.

Suomenkielen opettajani Aarne Salminen ehdotti, että menisin opiskelemaan suomen kieltä, kun aine onnistui niin hyvin. Isäni taas ehdotti lakitiedettä, kun siinä ehtii myös ylläpitää omia harrastuksiaan, musiikkia ja luontoa. Toisin kävi, minusta tuli lääkäri, jolloin musiikki ja luonto jäivät vähemmälle. Uskon, että tänäkin päivänä moni teistä tekee asioita eri tavalla; opettajan, isän tai äidin johdattelevia sanoja ei välttämättä aina kuunnella.

Te valitsette oman polkunne. Ovet ovat avoinna.

Nykyään alalla kuin alalla vallitsee jatkuvan opiskelun ja oppimisen periaate. Tästä on monelle tullut elämänasenne: halu oppia ja kehittää itseään. Se on koko elämän pituinen prosessi.

Onnellisinta olisi tietenkin se, että saisitte opiskella ja tehdä sellaista työtä, josta pidätte ja jossa viihdytte. Jotkut teistä tietävät jo nuorena mitä  haluavat aikuisena tehdä. Näin lakkiaisten aikaan on varmaan myös niitä, jotka vielä miettivät mille alalle pitäisi suuntautua. Saattaa olla myös niin, että ajatusten annetaan vielä kirkastua pitämällä sapattivuosi ylioppilaaksitulon jälkeen. Armeijalla tai ulkomailla vietetyllä ajalla voi myös olla ratkaiseva merkitys valintoja tehtäessä.

Me, jotka 50 vuotta sitten olimme samassa vaiheessa, sijoituimme verrattain hyvin opiskelupaikoille; pääsihän moneen tiedekuntaan sisään pelkän ylioppilastodistuksen perusteella. Meillä oli myös paremmat mahdollisuudet valita ammattimme. Kuten tiedämme, tänä päivänä se ei ole niin yksinkertaista, mutta toivon, että mahdollisimman moni  teistä, tai pikemminkin kaikki teistä, saisivat jatkossa tehdä sellaista, mikä teitä kiinnostaa ja jossa kykynne tulevat parhaalla mahdollisella tavalla esille.

Kouluaikana monet meistä ovat luoneet kestäviä ihmissuhteita läpi elämän. Tästä esimerkkinä ovat luokkakokoukset, joissa me seniorit vielä kymmenien vuosien kuluttua olemme muistelleet koulunaikaisia tapahtumia, iloineen ja myös suruineen. Kuinka paljon meissä onkaan sitä samaa henkeä kuin silloin lukioaikana!

Lukioajalta tulee mieleeni eräs yhteensattuma, joka ei liene aivan tavallinen koulumaailmassa. Isäni Ilmari Koskimies oli nimittäin D-luokkamme matematiikan opettaja. Oli aivan selvää, että seuraavanlaatuinen kysymys oli odotettavissa: " Voisko Imppa vihjaista sulle jotain ensi viikon matikan koetehtävistä?" Vastaukseni tähän oli: "Olen lahjomaton." Matematiikan kokeen isäni useimmiten laati myöhään edellisenä iltana ja lukitsi tehtävät huolellisesti kirjoituspöytänsä laatikkoon.

Rakastuminen ja parisuhteen luominen kuuluvat hyvin läheisesti ja voimakkaasti teidän elämänvaiheeseenne. Parisuhde on voitu luoda jo lukioaikana jatkuen vielä ylioppilaaksitulon jälkeen. Moni teistä tapaa opiskeluaikana kumppanin, jonka kanssa sitten luodaan pysyvä liitto. Se on omalta osaltaan antamassa voimia yhteisille ponnistuksille. Antakaa suhteelle myös riittävästi aikaa kaiken elämän muun kiireen keskellä.

Munkan koulusta saamanne yleissivistyksen turvin teillä on taitoa tarttua haastaviinkin ongelmiin, analysoida niitä ja löytää perusteltuja ratkaisuja. Me riemuylioppilaat elimme aikaa, jolloin tiedon saanti oli usein vaivalloista ja hidasta. Ajatellaanpa vain seminaarin valmistamista, tieteellisen artikkelin kirjoittamista tai väitöskirjan tekoa.

Te ylioppilaat olette saaneet koulusta hyvät eväät tietotulvassa luovimiselle. Tärkeintä on pystyä erottamaan tieteellinen tieto ei tieteellisestä, faktat mielipiteistä ja pätevä päättely epäpätevästä. Tietojen ja taitojen karttuessa on myös tärkeätä arvojen ja asenteiden kypsyminen ja muovautuminen. Hyvät ylioppilaat, teidän tietonne ja taitonne ovat käytettävissä inhimillisen elämän parantamiseksi.

Elämme aikaa, jolloin Suomessa kevät herää talviunestaan valoisana ja voimakkaana puhjetakseen alkukesän värikylläiseen vehreyteen. Uusi kevät on aina suuri ihme. Tästä hetkestä pitää osata nauttia ja pitää osata myös juhlia! Näin riemuylioppilaana on varmasti turha muistuttaa teitä tästä, koska te osaatte juhlia vähintään yhtä railakkaasti kuin me silloin 50 vuotta sitten.

Toivotan teille kaikille onnea ja menestystä sekä iloista lakkiaisjuhlaa!

Aarne. I. Koskimies